Korsisaari 92-vuotta

92-vuotta sitten Emil Korzard ajoi vappupäivänä 1.5.1929 ensimmäisen linja-autovuoron Nurmijärven kirkonkylältä Helsinkiin, vaikka 1907 Nurmijärven pitäjän kuntakokouksessa waivaistalolla läsnäolleet kuntalaiset olivat lausuneet: ”automobiilia millään muotoa pitäisi laskea liikkumaan kunnan maanteillä, siitä kun koituisi monta hengenvaaraa sentähden, että hevoset sitä kovasti pelkäävät ja maantiet ovat liian kapeat ettei pelkäävillä hevosilla kunnolleen pääse sen ohi.”
Vuonna 1929 lippu maksoi 3,50 markkaa ja alennusta sai paluumatkasta, jos oli mennessä ollut kyydissä. Kauas on tultu noista ajoista.

Nyt, 92-vuotta myöhemmin, ajamme edelleen päivittäin Nurmijärveltä Helsinkiin ja moneen muuhunkin suuntaan. Markat ovat muuttuneet euroiksi ja linja-autot kehittyneet. Toiminta on laajentunut takseihin, ambulansseihin ja autokouluun. Autoja on pihoilla huomattavasti enemmän kuin aloittaessa, jolloin niitä oli 2 kpl.
92-vuotiseen historiaan on mahtunut paljon asioita, niin hyviä kuin vähän huonompiakin. Korsisaari on kokenut sodat, lamat, pörssiromahdukset, urheilukilpailut ja monet muut tapahtumat. Viimeisempänä koko maailmaa koetellut koronavirusepidemia.

Jotta meidän ei tarvitsisi ihan yksin tätä suurta juhlapäivää viettää, niin annamme lahjan kaikille uutiskirjeemme tilaajille. Jos et vielä ole kirjettä tilannut, niin hopi, hopi! Saat lahjan, kun tilaat kirjeen viimeistään 16.5.2021 mennessä.

Paljon onnea vaan,
paljon onnea vaan,
paljon onnea Korsisaari.
Paljon onnea vaan.

Korsisaaren uutiskirjeessä voit itse valita, mistä asioista haluat kuulla.

Tilaamalla joukkoliikenteen uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedon joukkoliikenteen muutoksista ja poikkeuksista. Kirjeitä lähetämme aina kun tiedotettavaa on.

Jos tilaat elämysmatkojen kirjeen. Saat tiedon uusista päiväretkistämme ja tapahtumakuljetuksista. Elämysmatkamme suuntautuvat eri puolille Suomea ja jopa Viron puolelle. Elämysmatkojen kirjeen lähetämme kerran kuukaudessa.

Tilausajo ja ryhmämatkat uutiskirje sopii sinulle, joka työksesi tai harrastukseen liittyen tilaat tilausajoja tai vastaat yrityksen tai yhdistyksen retkistä. Tilausajoista ja ryhmämatkoista tiedotamme muutaman kerran vuodessa.