Avustuskuljetus Ukrainaan

Avustuskuljetus Ukrainaan lähti liikkeelle perjantaina 11.3.2022 Korsisaaren Alhonniitun varikolta.

Perjantaiaamu Alhonniitun varikolla ennen kello viittä. Joukkoliikenteen linjojen lisäksi lähdössä oli myös kaksi muuta linja-autoa neljän kuljettajan voimin hieman erilaiselle keikalle. Jo ennen perjantaita oli sekä Korsisaarella, että muualla tehty iso työ. Korsisaaren korjaamo oli ottanut erityiseen tarkastukseen muiden töiden ohella nämä kaksi reissuun lähtevää linja-autoa. Korjaamolla asentajat tekivät ison työn, että normaalia kiireisemmän työviikon keskellä ehtivät tarkistamaan tarkemmin avustuskuljetukselle lähtevät linja-autot. Kuljetuksien organisoijat, Korsisaaren entinen kuljettaja Jarmo Pikkarainen ja Maiju Tapiolinna, olivat tehneet ison työn kerätessään Ukrainaan vietäviä avustustavaroita, tehden käytännön järjestelyitä ja etsien kontaktiensa kautta Suomeen tulevia pakolaisia ja sopien heidän kanssaan noutopaikkoja.

Autot lähtivät suuntaamaan kohti satamaa täynnä lahjoituksin saatua avustustavaraa. Linja-autojen ruumat olivat täynnä ja tavaraa pursui myös auton sisätiloissa, kun jokainen penkkiväli oli tehokkaassa käytössä.  Autoista löytyi muun muassa; äidinmaitokorviketta, sissimuonaa, elintarvikkeita, makuupusseja, terveyssiteitä, paristoja, sähkönjakokeskuksia, sähkökaapeleita, muuntajia, jatkojohtoja ja erilaisia lääkkeitä. Molemmissa autoissa oli kaksi kuljettajaa, jotka lähtivät matkaan vapaaehtoisesti talkoohengessä. Lisäksi matkaan lähti mukaan kuljetuksien järjestäjät, tulkki ja muutama muu henkilö.  Iltalehden toimittaja tuli toisen auton kyydissä ja jatkoi matkaansa Puolasta Ukrainan puolelle. Molemmat linja-autot ajoivat jo perjantain aikana Puolan puolelle.

Avustuskuljetus Ukrainaan

Toinen matkaan lähteneistä linja-autoista suuntasi ensimmäisenä Ukrainan puolelle, lähelle Puolan rajaa, jättämään avustustarvikkeet. Auto ja matkaseurue päätyi viettämään ”yönsä” Puolan puolella, lähellä Ukrainan rajaa. Alun perin tarkoitus oli yöpyä hotellissa, mutta sellaista ei vapaana löytynyt. Parin tunnin yöunien jälkeen, viileästä autosta herää uuteen päivään kuljettajat ja muut mukana olleet. Vähien yöunien jälkeen päädytään aikaistamaan aikataulua ja avustuskuljetuksen matka jatkuu Ukrainan puolelle. Linja-auton kyydissä ollut Ukrainalaisopas jää varmuuden vuoksi Puolan puolelle ja yhteydenpito jatkuu puhelimitse. Avustuskuljetus ajaa Ukrainan puolella rajalta noin 5 kilometriä sovittuun paikkaan. Avustuskuljetusta vastassa oli yllättäen 6 henkilöä, joiden avulla linja-auto saatiin tavarat nopeasti purettua ja siirrettyä seuraavaan kulkuneuvoon. Onneksi keskustelua oltiin käyty ja vastaan tultiin pienellä kuorma-autolla, joka tuli avustustarvikkeista täyteen. Matka takaisin Puolan puolelle sujui hämmästyttävän hyvin, vaikka rajalla olikin odottelua. Sotapakolaisten määrä hiljensi kaikki autossa olleet. Vaikka ihmisiä oli paljon, hylättyjä matkatavaroita ja lahjoitettuja vaatekasoja näkyi teiden varsilla, ei tunnelma ollut kuitenkaan kaaosmainen.

Puolan puolella matka jatkui ensimmäiseen hakupaikkaan, josta kyytiin otettiin sovitut henkilöt. Koska autossa oli tämänkin jälkeen tilaa, matka jatkui SOS-kylään hakemaan lisää Suomeen haluavia pakolaisia. Lauantaina, puolen yön aikaan, kuljetus lähti pakolaisten kanssa takaisin Suomeen. Tunnin ajomatkan jälkeen tosin tuli ylimääräinen pysähdys ja päädyttiin ottamaan kyytiin toiselta suomalaiselta kuljetusyritykseltä 5 henkilöä ja koira. Jostain syystä he eivät enää mahtuneet toisen yrityksen kyytiin. Matka Tallinnan satamaan sujui hiljaisissa ja uneliaissa tunnelmissa.  Sunnuntaiaamuna Latvian puolella päädyttiin pitämään vielä jaloittelutauko ennen laivamatkaa. Sunnuntai-iltana pakolaiset kuljetettiin suomalaiseen vastaanottokeskukseen. Kuljettajien huomioi kiinnittyi tunnelman muutokseen laivamatkan jälkeen. Monelle kyseessä oli nimittäin ollut ensimmäinen risteily, ja se olikin syy tunnelmanmuutokseen.  Alun väsynyt ja jännittynyt tunnelma oli vaihtunut odottavaan ja jopa nauravaan tunnelmaan. Sunnuntain kääntyessä jo maanantaiaamuyöksi, saapui väsyneet kuljettajat auton kanssa takaisin Alhonniittuun.

  • Ajoaikaa autolle tuli 44 tuntia ja 42 minuuttia
  • Ajettuja kilometrejä 3 324,15 km
  • Keskinopeuden ollessa 60,1 km/h

Avustuskuljetus Puolaan

Toisen avustuskuljetuksen matkaseurue päätyi viettämään ensimmäisen yön jo hyvissä ajoin ennen Varsovaa, koska majoituksia ei ollut saatavilla lähempänä. Lauantain aikana avustuskuljetus siirtyi määränpäähän, tavarat purettiin autosta ja ne lähtivät samantien eteenpäin kohti Ukrainaa. Ilta kului paikallisessa hostellissa ruokaillessa ja taksinkuljettajan kyydissä, joka välttämättä halusi näyttää paikallisen näköalapaikan. Näköalapaikalla näkyi kaupunginvaloja ja yksi pimeä paikka, josta ei valoja näy. Tuo kohta on Ukrainaa ja turvallisuussyistä pimennettynä. Vaikka tämä näky itsessään oli jo vaikuttava, alkoi pimeydestä kuuluumaan laulua. Näkyviin tuli varmaankin lähemmäs sadan nuoren kulkue, joka kulki näköalapaikan ohi.

Sunnuntaiaamu valkeni Puolan puolella ja lähdettiin hakemaan matkustajia kyytiin. Kun kaikki ennalta sovitut matkustajat oli saatu kyytiin, joista nuorin oli vasta 2-vuotias, suunnattiin takaisin Suomeen. Suomen puolella osa matkustajista jäi rajavartioston huomaan, osa kuljetettiin linja-autoasemalle, saatettiin myös herättää eräs toimitusjohtaja ja varmistettiin, että linja-auton kyytiin nousevat pääsevät maksutta matkustamaan sukulaistensa luo. Osa matkustajista kuljetettiin rautatieasemalle ja huolehdittiin oikeaan junaan. Kaikille kyydissä olleille pakolaisille jaettiin myös avustuskuljetuksen budjetista ylijääneet rahavarat lahjakorttien muodossa, jotta saavat edes perushygieniatarvikkeet ostettua.

  • Ajoaikaa autolle tuli 38 tuntia ja 16 minuuttia
  • Ajettuja kilometrejä yhteensä 2 936,33 km
  • Keskinopeus oli 70,1 kilometriä tunnissa

Millaisin tunnelmin kuljetuksen jälkeen?

Mukana olleet kuljettajat ovat kertoneet reissun rankkuudesta, henkisesti ja fyysisesti, sekä millaista asennetta tuo vaatii kaikilta mukana olevilta, valmiutta toimia ja auttaa. Mukana on ollut juurikin oikea porukka ja kaikki olisivat valmiita lähtemään uudestaanauttamaan. Porukka hitsautui hyvin yhteen ja kun taustalla oli osaavan organisaation tuki, oli kuljettajien helppo suostua mukaan. Vaikkakin tuo Ukrainan puolella ollut autoseurue puhui, että seuraavalla kerralla tulee kyllä huolehtia jokin majoitus lepoa varten ja miettiä ruokailut paremmin, jotka nyt jäivät vähiin. Seuraavakin reissu on jo suunnitteilla, kunhan kaikki pääsevät ensin hieman palautumaan edellisestä reissusta.

Kiitos Jarmo Pikkarainen ja Maiju Tapiolinna, oli ilo olla mukana tekemässä hyvää! Kiitos kaikille Korsisaarella reissun suunnitteluun osallistuneet, korjaamon henkilökunnalle autojen tarkistuksesta ja erityisesti kiitos kuljettajille Mikko Jalkanen, Jouni Hankosaari, Mika Hämäläinen ja Priit Tilk!

Korsisaari lähtee mukaan tukemaan myös Nurmijärven alueelle saapuvia ukrainalaisia, mahdollistamalla Nurmijärven joukkoliikenteen ilmaisen käytön Ukrainan passia tai henkilötodistusta vastaan.