Korsisaari tukemassa suksikirjastoa
Rajamäen Kehityksen suksikirjastoa kohtasi surullinen näky sunnuntaiaamuna 17.1.2021, varastoon oli murtauduttu. Lähes kaikki sukset, monot ja sauvat olivat poissa, jäljellä oli muutamia eri parin välineitä. Suksikirjastossa on ollut vuokrattavissa perinteisen hiihdon ja vapaan hiihtotyylin välineiden lisäksi myös rullasuksia, jotka ovat varkaiden matkaan kelvanneet.
Suksikirjasto on alun perin pystytetty opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana. Rajamäen suksikirjastosta on voinut lainata ja vuokrata hiihtovälineitä lapsille ja aikuisille, joko päivä, viikko tai kausilainaan. Kirjasto on ollut suosittu ja sitä ahkerasti hyödynnetty muun muassa liikuntatunneille välineiden vuokrauksessa. Murron johdosta kuitenkin lainaustoiminta jouduttiin keskeyttämään.
Kun tieto varkaudesta tavoitti Korsisaari-yhtiöiden johdon, oli päivän selvää, että haluttiin lähteä tukemaan suksikirjastoa ja uudelleen rakentamista. Idea suksikirjaston taustalla on liikuntaa tukeva ja mahdollistaa talviliikunnan kaikille myös seuraan kuulumattomille.
”Meille tulee toki paljon tukipyyntöjä seuroilta, ja niitä on hankala verrata keskenään. Mutta varkaus kosketti ja ajatus suksikirjaston takana, kun se mahdollistaa hiihdon harrastamisen muillekin kuin seuran jäsenille.”
Antti Korsisaari
Lainaus on päästy aloittamaan taas 31.1.2021 alkaen. Valitettavasti varusteiden saatavuudesta johtuen, välineitä lainataan toistaiseksi vain päivän ajaksi. Toistaiseksi vielä puuttuu pienten hiihtäjien sauvoja ja monoja. Tavoitteena Rajamäen kehityksen Suksikirjastolla on saada koko perhe liikkumaan.
Haluatko tukea suksikirjastoa?
Vielä on kuulemma tarvetta pitopohja-, karvapohja- ja luistelusuksille NNN tai prolink -siteillä ja alle 130 cm sauvoille. Lisäksi luistelumonoista on puutetta.