SLHS tutustumassa
SLHS eli Suomen Linja-autohistoriallinen Seura on pitkästä aikaa päässyt tekemään taas retkiä. Me Korsisaarella saimme suureksi kunniaksi toimia syyskuussa yhtenä vierailukohteista. Erityisesti retkeläisiä kiinnosti Korsisaaren osaaminen Setroista. Olemmehan yksi Suomen pisimpään Setrojen kanssa toimineista liikennöitsijöistä. Lisäksi kun varikolta löytyy myös meidän oma helmi Sämpylä, tuo 60-vuotias Kässböhler Setra vuodelta -62.
Miten sujui SLHS vierailun Alhonniitun varikolla?
Retkeläiset saapuivat perjantai-iltapäivällä 16.9. Nurmijärvelle Korsisaari-yhtiöiden päävarikolle Alhonniittuun. Kierros aloitettiin ensin pienellä eväshetkellä ja juteltiin enemmän retkeläisten suunnitelmista ja mihin muualle ovat suuntamassa retkelle. Tämän jälkeen kaikki halukkaat pääsivät Sämpylän kyytiin ajelulle. Halukkaita olikin niin paljon, että jouduttiin tekemään parikin kierrosta, sämpylän kyytiin mahtuu vain 16 matkustajaa. Kuulumisten vaihdon, sämpylöiden ja Sämpylä ajelun jälkeen lähdettiin kierrokselle varikolla. Pihalla ei iltapäivästä montaakaan autoa ollut, koska suurin osa oli niin kuin linja-autojen kuuluukin olla ajossa. Lähdimme siis sisätiloihin kierrokselle, joka aloitettiin pesuhuoneesta. Onneksi isommat autot olivat liikenteessä, joten pääsimme rauhassa ja kuivina ihmettelemään tuota hieman normaalia isompaa harjakonetta. Pesukoneen kautta siirryttiinkin ”puhtaina” hieman likaisempiin tiloihin, nimittäin korjaamolle. Jossa, ehkä sallitaan pieni omakehu, sijaitsee Suomen parhain Setra osaaminen. Kierroksen lopuksi pyörähdettiin myös katsomassa ne kaikista tylsimmät tilat, eli missä me konttorirotat teemme taustalla työtä, jotta kuljettajilla olisi mahdollisimman sujuvat työpäivät asiakkaiden kanssa.

Mikä on SLHS?
SLHS on Suomen Linja-autohistoriallinen Seura, joka on perustettu 1978. Seuran tarkoitus on mahdollistaa ja kehittää jäsenistönsä harrastusta linja-autoihin sekä niillä toteutettuun liikenteeseen. Seuralla on toimintaa koko Suomen maassa, paikallisesti toiminnasta ja tapahtumista huolehtii eri osastot. Tarkemmin seuran toimintaan voi tutustua SLHS omilla verkkosivuilla. Seura ylläpitää yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa slamu.fi -verkkosivua, joka on Suomen linja-automuseon -sivu. Sivuilla ylläpidetään vanhoja aikatauluja, mutta löytyy sivustolta muutakin linja-autoliikenteen historiaan liittyvää materiaalia; historiikkeja, valokuvia, esitteitä, pöytäkirjoja, lehtileikkeitä ja kuvastoja. Onhan tuolla sivustolla myös vanhoja Korsisaarenkin aikatauluja nähtävillä, jo vuodesta 1963. Nuo Nurmijärven Linjan vanhat aikataulut on kaikki koottu sivustolla yhteen kansioon.
Tyhjin käsin emme päästäneet seuraa jatkamaan matkaa. Vaikka reissubussin olikin ikäisekseen hyvässä kunnossa. Oli korjaamon pojat löytäneet muutamia Scanian varaosia, joille meillä ei enää käyttöä ollut.