Hygieiataksi

– luotettava ja turvallinen hygieeninen taksi

Arveluttaako sinua kulkeminen joukkoliikennevälineissä näinä aikoina, mutta asioita pitäisi päästä hoitamaan? Taksilla matkustaessa vältyt suurilta ihmisryhmiltä. Hygieiataksilla pääset ovelta ovelle esimerkiksi kotoa lääkäriin, työpaikalle tai liiketapaamiseen. 

Sana hygienia tulee terveyden ja puhtauden jumalattaren nimestä Hygieia. Hän oli kreikkalaisessa mytologiassa lääkinnän jumalan Asklepioksen tytär, joten luonnollisesti nimesimme tämän sanan alkulähteen jumalatarta kunnioittaen, koska välitämme asiakkaistamme.

Miksi Hygieiataksi?

Hygieiataksi-palvelussamme pyrimme huolellisesti vähentämään riskiä altistua tartuntataudeille taksissa ja varmistamaan, että kyydissämme on turvallista kulkea.

  • Leikkaussalihoitajan koulutuksen saanut sairaanhoitaja on kouluttanut kuljettajat.
  • Hinta ei eroa tavallisesta taksikuljetuksesta.
  • Kuljettaja desinfioi taksin aina ennen seuraavaa matkustajaa.

Miten Hygieiataksi eroaa tavallisesta taksistamme?

  • Kuljettajamme käsittelee sisätilojen kosketuspinnat desinfioivalla kertakäyttöisellä puhdistusliinalla aina ennen seuraavaa matkustajaa ja tuulettaa taksin.
  • Kuljettajat on kouluttanut leikkaussalihoitajan koulutuksen saanut sairaanhoitaja, ja kuljettajamme ovat erittäin huolellisia puhdistamisessa.
  • Erityistä huomiota desinfioinnissa kiinnitetään penkkeihin, käsinojiin, kiinnipitokahvoihin, turvavyön solkiin, ovenkahvoihin ja maksupäätteisiin.
  • Hygieiatakseissamme on asiakkaille saatavilla käsien desinfiointiainetta, kertakäyttökäsineitä ja kertakäyttönenäliinoja.
  • Hyieiataksimme ovat varustettu plekseillä, joka erottaa kuljettajan matkustajasta.
  • Kuljettajamme ovat töissä terveenä ja noudattavat normaalia huolellisempaa hygieniaa.
  • Seuraamme viranomaisten ohjeita ja sopeutamme toimintaamme niiden mukaan.
  • Pyydämme asiakkaita suosimaan takseissamme kortti- ja lähimaksua. Jos mahdollista, vältämme käteisen käyttöä.  Lähimaksun maksimisumma on 50 €.
  • Ohjaamme asiakkaan valitsemaan paikkansa mahdollisimman kaukaa kuljettajasta. Kuljettajan viereinen paikka ei ole käytössä.
  • Noudatathan matkustajana hyvää käsihygieniaa ja käytäthän kertakäyttöistä nenäliinaa yskiessäsi tai aivastaessasi. Nenäliinan puuttuessa yski tai aivasta hihaan. Jos olet sairaana, noudata THL:n ohjeistusta ja sairasta ensisijaisesti kotona.

Palvelemme teitä luotettavasti!

Meillä on pitkä kokemus taksitoiminnasta ja välitämme asiakkaistamme. Asiakkaiden ja kuljettajien turvallisuus on meille ensisijaista.

Kaikissa autoissamme on ammattitaitoinen kuljettaja, turvavyöt kaikilla istuimilla, ilmastointi ja alkolukko. Laadukkaat taksimme ovat pääsääntöisesti 8-paikkaisia tilatakseja, jotka sopivat myös esteettömiin kuljetuksiin.

Korsisaari-yhtiöissä on käytössä toimintajärjestelmä, joka täyttää ISO 9001:2015 laatu- ja ISO14001:2015 –ympäristöstandardin vaatimukset.  Lähes koko kalustomme on Euro 6-päästövaatimusluokan täyttäviä autoja.

Liikenne-ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt meille Kuljetusyrityksen vastuullisuustodistuksen ensimmäisten henkilökuljetusyritysten joukossa Suomessa.

Tilaa Hygieiataksi

ma-pe klo 7-17 puhelimitse 09 274 6900

    Haluatko maksaa kuljetuksen?*
    Autossa kortillaLaskulla

    Tarvitsetko esteetöntä kuljetusta, voit tarkentaa lisätietoihin
    Esteetön kulkuneuvo