18.03.2024

Hankalistakin tilanteista selviää aina positiivisella ja rennolla asenteella

Taksinkuljettajan työ on itsenäistä, mutta silti sosiaalista. Taksinkuljettaja Samwel kertoi haastattelussamme taksinkuljettajan työn eri puolista. Yhteistyön merkitys on suuri, vaikka työ onkin itsenäistä.

Päädyin Korsisaarelle töihin kaverin kautta.  Kaverini oli aloittanut kuljettajan työt Korsisaarella jo aiemmin. Olen ollut Korsisaarella työsuhteessa vuodesta 2018 eli neljä vuotta. Ennen kuljettajaksi ryhtymistä tein suurimman osan ajasta erilaisia siivoojan töitä, ensin toimistojen ja kauppojen siivoamista ja lopulta myös hotellien siivoamista. Lapsuudessa haaveilin lääkärin urasta.

Otan yleensä kaiken aika rennosti, mutta joskus itsestä riippumattomat haasteet töissä harmittavat, esimerkiksi ongelmat liikenteessä tai inhottavasti käyttäytyvä asiakas. Hankalista tilanteista kuitenkin selviää positiivisella ja rennolla asenteella. Jos päivä on todella huono, voi olla tarpeen hengähtää ja ottaa hetki aikaa itselle. Joskus asiakkaan ollessa negatiivinen saatan vain ajatella, että tämä kestää hetken ja menee sitten ohi – sen ei tarvitse pilata koko päivää. Hyvä asenne on todella tärkeä. Taksinkuljettajan työssä parasta on joustavuus. Työkaverit ajojärjestelyssä ovat myös tärkeitä ja ymmärtävät erilaisia tilanteita, joihin kuljettajat joutuvat ja osaavat toimia taustatukena. Ajojärjestelyn kanssa voidaan yhdessä pohtia haastavampia tilanteita ja niihin ratkaisuja siten, että homma toimii niin ajojärjestelyn päässä kuin kentälläkin kuljettajan näkökulmasta.

Asiakkaat tekevät työstä mielekästä

Tykkään sellaisista keikoista, joissa pääsen juttelemaan asiakkaiden kanssa, se on mukavaa. Asiakkaat ovat työn suola. Asiakkailta saadut tipit saavat myös hymyn huulille, sillä silloin tuntee erityisesti tehneensä oman työnsä hyvin. Provisiopalkkaus on hyvä järjestelmä silloin, kun asiakkaita riittää. Korona-aikana provikkapalkka oli haastava, kun keikkoja ei vaan ollut. Tähän sai onneksi firmalta tukea, mutta korona osoitti provisiopalkkauksen heikkouksia. Olen viihtynyt Korsisaarella hyvin ja olen tyytyväinen työpaikkaani ja työyhteisöön.

Samwelille asiakkaat tekevät työstä mielekästä.

Hyvä taksinkuljettaja on itsenäinen ja rauhallinen

Mielestäni itsenäinen ja ajamisesta pitävä tyyppi sopii hyvin kuljettajan työhön. Kuljettajan täytyy kuitenkin olla valmis tekemään pitkiä työpäiviä, taksinkuljettajan päivät ovat harvoin vain kahdeksan tuntia. Pitkä pinna ja rauhallisuus on eduksi, tällöin pysyy rauhallisena myös haastavissa tilanteissa. Vietän vapaa-aikaa todella vaihtelevasti, joskus on paljonkin ohjelmaa ja joskus väsyttää niin, että tekee mieli vain olla kotona ja rentoutua. Tavallisena työpäivänä on paljon asiakkaita, mutta kuitenkin aikaa asiakkaiden välissä, jotta ei tule liian kiire. Kuljettajan työssä minulle merkityksellisintä on se, että saan auttaa muita ja olen asiakaspalvelutyössä. Monesti joku iäkkäämpi ihminen tarvitsee apua vaikka kaupassa käyntiin tai kuljetuksen terveysasemalle. Tulee hyvä fiilis, kun tietää, että muut saavat tarvitsemaansa apua. Ihmiset luovat merkitystä.

Etsitkö uutta suuntaa urallesi? Kuljettajan työ voi tarjota sinulle juuri sen, mitä tarvitset! Katso mitä avoimia työpaikkoja Korsisaarella on tarjolla, nyt on täydellinen hetki tarttua tilaisuuteen. Olitpa sitten kokenut ammattilainen tai vasta-alkaja, löydät varmasti itsellesi sopivan paikan. Älä odota enää, vaan tutustu avoimiin työpaikkoihin ja täytä hakemus jo tänään. Uusi ura odottaa sinua!

Lisää ajankohtaista