Ohjeita matkustajille Nurmijärven joukkoliikenteessä

Olemme koostaneet ohjeita matkustajille joukkoliikenteeseen. Jos et löydä vastausta kysymykseesi sivuiltamme tai haluat antaa palautetta toiminnastamme voit laittaa meille palautetta verkkosivujemme palautelomakkeella tai mobiilisovelluksemme kautta.

Linja-auton pysäyttäminen

Pysäytysmerkki on annettava hyvissä ajoin sekä bussiin noustessa että bussia pysäyttäessä. Kun haluat nousta linja-auton kyytiin, heiluta kättäsi, koska liike erottuu paremmin kuin pysähdyksissä oleva käsi. Odota, että linja-auton kuljettaja laittaa vilkun päälle merkiksi pysäkille ajosta. Pimeän aikaan hyvänä apuvälineenä pysäytykseen toimivat erilaiset heijastimet, kännykän valaistu näyttö tai vaikka taskulamppu, vaikka tieosuus olisikin hyvin valaistu.  Kyydistä pois jäädessä kannattaa muistaa, että linja-auton turvallinen pysäyttäminen vaatii enemmän aikaa kuin tavallisen henkilöauton – seuraathan siis matkan etenemistä tarkasti.

Aikataulut ja arvioidut ohitusajat

Joukkoliikennettä ajetaan linja-autoilla muun liikenteen seassa, joten jokaiselle pysäkille tarkan ohitusaikataulun laatiminen ei ole mahdollista. Linja-autoasemien, kääntöpaikkojen ja aikatauluihin merkittyjen pysäkkien ajat ovat ohitusaikoja, joita ennen auto ei lähde kyseiseltä pysäkiltä. Matkahuollon ja Googlen hausta löytyvät pysäkkikohtaiset aikataulut ovat arvioituja ohitusaikoja, jotka perustuvat keskimääräisiin toteutuneisiin ajoaikoihin. Jos oma lähtöpysäkkisi on arvioitu ohitusaikapysäkki, suosittelemme saapumaan pysäkille noin viisi minuuttia ennen aikatauluun merkittyä aikaa. Bussi Live sivulta voit seurata missä kohtaa odottamasi linja-auto on menossa.

Jatkoyhteys ja auton vaihtaminen

Olemme paikallinen toimija ja haluamme varmistaa nurmijärveläisille sujuvan liikkumisen joukkoliikenteessämme.  Aikatauluissamme mainituilla vuoroilla on oikeus maksuttomaan vaihtoon jatkoyhteydelle matkalipun voimassaoloaikana. Voimassaoloajat löydät Lipputuotteet -osiosta. Kun nouset linja-autoon, muista mainita kuljettajalle, jos olet vaihtamassa linja-autoa ja mille linjalle vaihdat. Jatkoyhteyden auto odottaa, mikäli kuljettajalla on tieto vaihtomatkustajista.

Lepsämän, Mäntysalon ja Röykän taajamien välillä matkustettaessa vaihto kannattaa tehdä Matkakeskuksen sijasta vanhan linja-autoaseman pysäkillä.

Kivenkyyti-palveluliikenne

Kivenkyyti on osa Nurmijärven joukkoliikennettä ja toimii kutsupohjaisena. Kivenkyytiä voi käyttää esimerkiksi asiointimatkoihin tai liityntäliikenteenä muuhun joukkoliikenteeseen. Kivenkyyti palvelee Nurmijärven kirkonkylän, Rajamäen ja Klaukkalan taajamissa ja on tarkoitettu kaikille Nurmijärvellä liikkuville.
Tarkemmat palveluajat löydät joukkoliikenteen pääsivultamme. Matalalattiaisten autojen ansiosta Kivenkyyti sopii hyvin myös vanhuksille, liikuntaesteisille ja lastenvaunujen kanssa liikkuville. Kyytiin pääsee pyörätuolin tai rollaattorin kanssa, ja kuljettaja auttaa tarvittaessa autoon ja pois. Kivenkyydin linjakilvessä on teksti Kivenkyyti.
Matkan voi maksaa Korsisaaren ja Matkahuollon lipputuotteilla, käteisellä tai pankkikortilla.
Kysy lisää Kivenkyydistä tai tilaa Kivenkyyti saman tien puhelinnumerosta 09 274 6900 ma-pe klo 7:00-17:00. Tilaukset tulee tehdä pääsääntöisesti vähintään tuntia ennen matkaa.

Turvavyö

Istuinpaikalle asennetun turvavyön käyttö on tieliikennelain mukaan pakollista. Enimmäkseen autoissamme on ns. lannevyöt, mutta joissakin autoissa on henkilöautoista tuttu 3-pistevyö. Joissakin linja-autoissamme ei kuitenkaan ole turvavöitä (osa matalalattiaisista kaupunkiautoista), ja näitä autoja pyritäänkin käyttämään vain Nurmijärven kunnan sisäisillä linjoilla. Osassa autoista on rekisteröityjä seisomapaikkoja, joita valitettavasti joudumme joskus ruuhka-aikoina käyttämään.

Löytötavarat

Linja-autoon jääneet tavarat ja Korsisaaren matkakortit toimitetaan Alhonniitun varikolle. Matkahuollon matkakortit toimitamme Matkahuollon Kampin lipunmyyntipisteeseen. Arvotavarat (kännykät, lompakot) toimitamme viikon kuluessa Nurmijärven palvelutoimistoon, Keskustie 2 A (poliisipalvelut). Muut löytötavarat säilytämme kuukauden ajan varikolla. Tavaran katoamistilanteessa ota yhteyttä Korsisaareen sähköpostilla ajot@korsisaari.fi tai puhelimitse 09 878 9900 (ma-pe klo 7.00-17.00).

Matkakortit

Matkakorteilla maksavat asiakkaat voivat halutessaan pyytää kuljettajaa tulostamaan tositteen, josta näkyy neljä viimeistä matkaa ja kauden voimassaoloaika tai sarjalipusta jäljellä olevien matkojen määrä sekä mahdollinen jäljellä oleva arvo. Kortilla olevan lipputuotteen vaihto vaatii asiointia Nurmijärven Alhonniitun varikolla, Alhonniituntie 1 (Korsisaaren matkakortit) tai Matkahuollon toimipisteessä (Matkahuollon kortit).

Liityntäpysäköinti

  • Kirkonkylä: linja-autoasema, Mahlamäentie 2 (K-Supermarketin piha), Myllykukko, urheilupuiston parkkipaikka
  • Klaukkala: Viirinlaakson matkakeskus, lisäksi vanhaa linja-autoasemaa vastapäätä, kulku Klaukkalantieltä
  • Rajamäki: Kiljavantie 4

Paperiset aikataulut

Puuttuuko sinulta mahdollisuus tarkistaa aikatauluja internetistä? Kerro meille osoitteesi ja matkustustarpeesi joko sähköpostilla ajot@korsisaari.fi tai puhelimitse 09 8789 900. Toimitamme halukkaille aikataulumme postitse aina aikataulukauden vaihtuessa.

Lähtölaiturit

Kampin terminaali

Klo 6-22           

  • Laituri 12: Nurmijärven kirkonkylä
  • Laituri 14: Klaukkala

klo 22 alkaen

  • Laituri 4: Kaikki lähdöt Nurmijärven kunta

Klaukkalan matkakeskus

  • Laituri 1: Helsinki ja Kivistö
  • Laituri 2: Mäntysalo
  • Laituri 3: Perttulan kautta Nurmijärven kirkonkylä
  • Laituri 4: Lepsämä ja Rinnekoti
  • Laituri 6: Harjula, Kalajärvi ja Kivenkyyti

Nurmijärven linja-autoasema

  • Laituri 1: Hämeenlinnanväylää tai Vanhaa Hämeenlinnantietä Helsinkiin
  • Laituri 2: Laidunkaari ja Toreeni
  • Laituri 3: Rajamäki (- Hyvinkää)
  • Laituri 4: Klaukkala (- Helsinki)
  • Laituri 5: Raala, Nukari ja Perttulan vaihto Nummenpäähän
  • Laituri 6: Tilausajot
  • Laituri 7: Korso
  • Laiturin 7 edestä katoksen vierestä Kivenkyyti (Kirkonkylän kutsuliikenne), linja 3 Hongisoja – Taipaleentie – Suontaantie – Kirkkotie – Nurmijärvi

Rajamäen linja-autoasema

  • Laituri 1: Nurmijärvi kirkonkylä (- Helsinki)
  • Laituri 2: Hyvinkää ja linja 20
  • Laituri 3: Röykkä (- Klaukkala – Helsinki)

Suuret tavarat (lastenvaunut, sukset, polkupyörät, potkulaudat)

Lastenvaunut ja sukset kulkevat vuoroissamme veloituksetta, mikäli bussissa on tilaa. Polkupyöristä ja sähköpotkulaudoista peritään aina alin kertamaksu. Kokoontaitettavan polkupyörän tai potkulaudan saa ottaa ilman lisämaksua mukaan bussiin, mikäli se on pakattu pussiin tai vastaavaan.

Lemmikit

Koiria, kissoja ja muita tavanomaisia lemmikkieläimiä voi kuljettaa ainoastaan, mikäli niistä ei ole haittaa muille matkustajille. Näkövammaisen opaskoira ja invalidin apukoira otetaan aina liikennevälineeseen. Lemmikkieläimistä ei peritä maksua, vaan kuljetus on maksuton.

Tietoa matkustajan oikeuksista Nurmijärven joukkoliikenteessä

Joukkoliikenteen lippujen asiakashinnat perustuvat kuljetun matkan pituuteen. Kertalippujen osalta hinta määräytyy kuljetun kilometrimäärän perusteella ja muiden lipputuotteiden osalta alueellisesti rajattuna. Hinnoittelu perustuu osittain myös tehdyn joukkoliikennematkan ajankohtaan. Hinnat ja lippujen ehdot ovat samat riippumatta asiakkaan kansallisuudesta.

Asiakkaalle annetaan aina lippu tai muu matkustamiseen oikeuttava asiakirja, mobiililippujen kohdalla sähköisenä.

Asiakkaan on mahdollista antaa palautetta joukkoliikennepalveluista joko sähköisesti korsisaari.fi -verkkosivujen palautelomakkeella tai Korsisaari -sovelluksen ”Anna palautetta” -toiminnolla. Kirjallisen palautteen voi lähettää myös postilla osoitteeseen Nurmijärven Linja Oy, PL 49, 01901 Nurmijärvi.

Vuoron peruuntuminen tai merkittävä myöhästyminen on mahdollista. Liikennöitsijä ei ole korvausvelvollinen asiakkaalle aiheutuvista kuluista, mikäli vuoron peruuntuminen tai myöhästyminen johtuu liikennöitsijästä riippumattomasta ylivoimaisesta esteestä. Muissa tapauksissa mahdolliset korvaushakemukset käsitellään ja ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. Liikennöitsijä ei vastaa lisävahingosta, jonka asiakas omalla toiminnallaan olisi voinut kohtuudella välttää.

Mikäli asiakas loukkaantuu matkan aikana tai asiakkaalle koituu muu vahinko, on asiakkaan ilmoitettava tapahtuneesta välittömästi joko suoraan kuljettajalle tai liikennöitsijälle.

Tämä tiedonanto perustuu EU:n linja-autoliikenteen matkustajien oikeuksia koskevaan asetukseen niiltä osin, kun asetuksessa määrätään alle 250 km mittaisista matkoista. Liikennettä valvovat viranomaiset tämän asetuksen osalta ovat:

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV)
PL 5, 00531 Helsinki
Puh. 029 505 3000 (vaihde)
kirjaamo@kkv.fi
Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom)
PL 320, 00059 TRAFICOM
Puh. 029 534 5000 (vaihde)

Esteettömyys joukkoliikenteessä

Nurmijärven joukkoliikenteessä liikennöidään pääsääntöisesti korkealattiaisilla linja-autoilla, jotka tarjoavat korkean matkustusmukavuuden etenkin pidemmillä matkoilla. Toisaalta pyörätuolilla liikkuvia asiakkaita ei valitettavasti näihin linja-autoihin ottaa kyytiin. Linja-autonkuljettajat voivat tilanteen mukaan avustaa liikuntarajoitteisia henkilöitä kyytiin nousussa tai poistumisessa, mutta turvallisuussyistä kuljettajat eivät voi esimerkiksi nostaa liikuntarajoitteista pyörätuolista tai pyörätuoliin. Liikuntarajoitteisten apuvälineet kuljetetaan linja-auton rahtitilassa maksutta. Sähköpyörätuolin kuljettaminen ei sen koon vuoksi ole mahdollista. Osa vuoroista liikennöidään matalalattiaisilla kaupunkibusseilla, jotka on varustettu invarampeilla. Näin myös pyörätuolilla kyytiin nouseminen on mahdollista ja helppoa. Ramppien painorajoitus on 200 kg.

Kivenkyyti -kutsuliikenteessä liikennöidään matalalattiaisilla pikkubusseilla, joissa on niiausmahdollisuus. Kivenkyydillä kulkeminen on mahdollista myös liikuntarajoitteisille asiakkaille, ja kuljettajat avustavat tarvittaessa kyytiin nousemisen ja mahdollisten matkatavaroiden kanssa.

Näkövammaisten opaskoirat ja invalidien apukoirat kulkevat kyydissä maksutta.

Liikenteenharjoittaja voi kieltäytyä antamasta lippua tai evätä pääsyn ajoneuvoon matkustajan vammaisuuteen tai liikuntarajoitteisuuteen vedoten, jos kieltäytyminen perustuu turvallisuutta koskevaan vaatimukseen kansainvälisessä, unionin tai kansallisessa säädöksessä. Kuljetuksesta voidaan kieltäytyä myös, jos ajoneuvoon nousu, siitä poistuminen tai siinä matkustaminen on fyysisesti mahdotonta suorittaa turvallisesti tai toimivalla tavalla ajoneuvon suunnittelun tai infrastruktuurin kuten pysäkin tai terminaalin vuoksi.
Matkustajalla on oikeus saada päätöksen perustelut ja tieto mahdollisesta vaihtoehtoisesta palvelusta. Mikäli matkustaja on tässä tilanteessa maksanut matkan jo etukäteen, hänellä on oikeus maksun palautukseen, vaikka hän ei olisi ilmoittanut avuntarpeesta ennakkoon.

Yhteystiedot

  • Tilaukset Kivenkyytiin ma-pe klo 7-17, p. 09 274 6900
  • Löytötavarat: ajot@korsisaari.fi
  • Korsisaaren matkakorttikyselyt: matkakortit@korsisaari.fi
  • Matkahuolto Helsinki Kamppi ma-pe 7:30-17:30, la 9:00-15:00, matkahuolto.fi, p. 0200 4000 (palvelee 24/7).
  • Matkahuollon pakettipalvelut, ma-pe 7:00-18:00, p. 0600 11300 ma-pe 8:00-18:00, la 9:00-17:00.
  • Matkahuolto-asiamies Nurmijärvi (K-Market Karppala), Ihantolantie 12, ma-pe 7:00-22:00, la 7:00-22:00, su 10:00-22:00 (Matkahuollon omat liput ja pakettipalvelut)
  • HSL aikatauluneuvonta ma-pe 7:30-19, la-su 9:30-17, hsl.fi, p. 09 4766 4000

Mukavaa matkaa!